Vierastin tätä sanaa, en halunnut sitä, enkä kokenut omaksi.
Aamupäivällä sana sai minut näkemään lähinnä epävarmuuttani,
muistamaan, että monesti ei ole ehkä viisastakaan olla varma,
että haluan olla kysyvä ja avoin ennemmin kuin varma.
Minua on kyllä joskus syytetty varmuudesta.
Saatan vaikuttaa varmemmalta kuin olenkaan ja joskus olen huolettomasti vaan varma mielipiteestäni, kunnes toisin todistetaan.
Mutta ei sellainen ole minulle mikään tavoite tai arvo.
Ajattelin ensin, että varmuus ei ole ollenkaan minun sanani.
Mutta kyllä minulle kelpaisi jokin pohjimmainen varmuus,
rauhallisuuden ja luottamuksen sukulainen.
Sellainen, jonka avulla tekisi oman osansa ilman jatkuvaa epäilyä menettelytavoista, omasta riittävyydestä ja muusta.
Ehkä jopa tarvitsisin sellaista: jonkinlaista sisäistä auktoriteettia itseni suhteen.
Ehkä jostakin pohjimmaisesta varmuudesta voisi tulla minun sanani,
jos vakuuttuisin siitä, että jotakin pohjimmaista on,
enkä epäilisi kaikkea.
Varmuutta tai ei, tässä päivässä oli hetkiä, jolloin olin onnellinen.
*Minulla on kauniita kortteja, joissa on erilaisia sanoja. Ajattelin kirjoittaa vähän aikaan niin, että otan satunnaisesti päivälle yhden kortin ja mietin päivää kortissa olevan sanan valossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti